Mistäköhän se on tullut, että miehillä on joku logiikka. Mä en suoraan sanottuna ymmärrä miehiä. Mun mielestä heissä ei ole mitään logiikkaa.

Esim. jätkällä on muijakaveri. Muijakaveri jää koko ajan kiinni pettämisestä. Jätkä sanoo muijalle, että sanoisi sen jätkän nimen, jonka kanssa on pettänyt, niin sitten jätkä voi ehkä uudestaan alkaa luottaa muijaansa.

Mä en tosiaankaan ymmärrä. Miten nimen sanominen lisää luottamusta. Siis voi pettää niin paljon kuin haluaa kunhan kertoo sen kundin nimen, jonka kanssa pettää.

Haloo, hei miten tuollainen asia voi vaikuttaa mitenkään. Mä en tosiaankaan ymmärrä. Ehkä tuon takia mä en seurustelekaan. Mä kun en petä, niin ei mulla ole kenenkään nimiä kerrottavana. Ex:iä ei kait lasketa.

Nyt kyllä väsyttäisi mukavasti, vaikka kello tulee jo kymmenen. Vietin iltää ja yötä selailessani blogeja ja kirjoittaessani omaani. Olen näköjään tullut riippuvaiseksi tästä blogeilusta. Mä olen blogi-addikti.

Työkaverikin ehti jo soittaa ja kertoilla kuulumiset työpaikalta. Välillä en tiedä, haluanko kuulla mitään sieltä vai en.

Ja entäs hänen nämä miesjuttunsa. Mä olen ihan pihalla. Hän tapaa yhtä ja tapaa toista. Yksin hän ole vahingossakaan.

Mä olen vaan sellainen, että mielummin toivun jostakin jutusta yksin kuin että heti alkaisin olemaan jonkun uuden kanssa. Mä välillä jopa viihdyn yksin.

Elätkö täysillä? -kommenteista taidan kokeilla tänään yhtä: Mieti kokonainen ilta, miten voisit tienata miljoonan.

Tekeee mieli taas synkistellä. Välillä asiat ottaa päähän oikein urakalla. Ja tuntuu, ettei mikään onnistu.

Esim. olen hakenut eri työpaikkoihin ja ne eivät viitsi edes ilmoittaa, että mua ei ole valittu, vaikka ne lupaavat ottaa yhteyttä. Tosin mulla on hankala tilanne. Olen sairaslomalla ja samalla etsin uutta työpaikkaa. Ei kait ne ns. vanhassa työpaikassa mua paljon kehu, mutta en vain jaksa enää.

Siellä ei ollut mulle tarpeeksi tekemistä, niin jotenkin kuluin loppuun ja väsähdin. Ja yksi päivä mä sitten lähdin kesken työpäivän ja nyt haen sitten uutta työpaikkaa.

Tässä rupeaa olemaan huumori kaukana, kun haluaisi vain saada elämänsä järjestykseen ja löytää jostakin itselleen paikan. Kait on olemassa sellaisiakin työpaikkoja, joissa voi oikeasti viihtyä ja saada tehdä töitä riittävästi.

Välillä masentaa tosi paljon tämä mun tilanne, mutta pakkohan tämä on vaan kestää. Alkaa vaan ahdistaa ja stressitaso nousee.

Entä jos sitä rypistyis kerralla eikä vähitellen. Tämä vanheneminen kun on muutenkin taitolaji. En ole nimittäin huomannut kuin muutaman rypyn tulleen lisää. Olen parin vuoden päästä viisikymppinen, joten kait tässä pitäisi ruveta jotakin huomaamaan. Tai ehkä mun pitäisi hankkia lasit, että näkisin itseni paremmin.

Joka tapauksessa olen päättänyt, että alan kokeilla uusia asioita tästä eteenpäin. Jos en nyt ihan joka päivä, niin kuitenkin usemmin kuin ennen.

Joka on luonnollinen, ei ole koskaan vailla viehätystä. Euripides